1254678949_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuten tuli viime viikolla mainituksi, matkasimme linjabiilillä Isolle Kirkolle tervehtimään rekrytoimiamme duunareita. Kahdelle sadalle on istumapaikat työhuoneessa, mutta ihan kaikki eivät olleet jaksaneet herätä tylsään duunipäivään.
Pöytähoppeita ei ollut ainakaan meitä varten kiillotettu, pahvimukista hörpättiin pullakahvit. Olen nähnyt siellä joskus olevan muunkinlaista tarjoilua. Tämä kelpasi meille.

1254679169_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lähestulkoon ensimmäisiksi sanoikseen lausui nuori mies, joka esitteli taloa ja johdatti meidät lehtereille, että lehtereiltä ei osallistuta keskusteluun. Liekö ollut maksettu repliikki (tuli lähestulkoon samoilla sanoilla kuin kotoa lähdettäessä).
Ainoastaan kevyet aplodit annetaan, jos diplomaatteja istuu aitiossa. Näin oli tällä kertaa, joten saimme kevyesti aplodeerata, kun puhemies Sauli esitteli diplomaatit, jotka viivähtivät hetken viereisessä aitiossa.

1254679457_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ei siellä saaneet kaikki palkkaa nauttivat salissa olijatkaan puhua niin paljon kuin olisivat halunneet. Kun Saukka hiljensi edustaja Veltto Virtasen ilmoittamalla, että olette saanut riittävästi puheaikaa, ja teidän on tyydyttävä siihen, Veltto jupisi jotain itsekseen, nousi penkistä ja lompsi  se tuhannen virttynyt baskeri kallellaan ja buutsien leveät varret lepattaen salin lasiovista ulos. Työpäivä oli vissiin pulkassa!

Positiivista oli, että ainuttakaan sanaa ei puhuttu tuppilankkupinosta, jota kukaan ei ole saanut. Ei myöskään ollut puhetta vaalirahoista, joita kukaan ei koskaan ollut saanut, tai ainakaan muistanut saaneensa, tai ainakaan kertonut jos muistikin, paitsi sitten kun oli jo lähes pakko alkaa jotain muistamaan, jotain pientä on saattanut tulla mieleen.

1254679935_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tupu, Hupu ja Lupu (kepu) ja rahasäkin vartija Roope Ankka (kok) kurkkii välistä. Taitaa siellä Mummo Ankkakin nyplätä jotain takarivissä, vissiin pitsiä... tai tekstaria… vai liekö unten mailla...

Mistä sitten keskustelua käytiin. Voitteko kuvitella, mm. työttömyydestä, nuorison syrjäytymisestä, metsätaloudesta, ympäristöasioista, ikään kuin ensimmäistä kertaa näitä asioita olisi otettu siellä puheeksi. En tiedä kenelle tätä tivolia pyöritetään, mutta uskon, ettei lehtereillä ainakaan ollut ainuttakaan istujaa, joka ei olisi vuosikausia jo näistä asioista kuullut. Mitään uutta sanottavaa ei kenelläkään ollut. En tiedä eikö kansanedustajat ole sitten ennen kuulleet näistä, ihanko tuli uutena. Hoh-hoijaa..

1254680172_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pääministerin haastattelutunti loppui, ja alkoi keskustelu Afganistanin rauhanturvajoukoista . Terhakka ulkoministeri Stubb alusti keskustelun , myös Häkämies kävi pöntössä näyttäytymässä. Valitettavasti jouduimme lähtemään, olisi ollut mielenkiintoista kuulla niitä lukuisia puheenvuoroja, joita oli pyydetty asiaa koskien.

Lehdestähän sitten seuraavana päivänä selvisi, ettei eduskunnan mielestä ole syytä vetää pois Suomen rauhanturvajoukkoja. En tiedä mitä tänä päivänä puheenvuorot pitäisivät sisällään, kun jälleen kaksi pommi-iskua on tehty suomalaisia joukkoja kohti, ja useita kavereita makaa sairaalassa.
Vaikeita asioita...

1254680393_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ulkona odottikin sitten mielenosoitus. Taisi olla sitä tyyliä, että “asiasta en mitään tiedä mutta vastaan panen”.
Liekö olleet ulkomaalaisia kun oli panderollit ulkomaan kielellä. Jotenkin tuo Fuck vaikuttaa kuin olisin jossain nähnyt… toisaalta ne heilutteli siniristilippuja, että kai siellä joku suomalainenkin oli joukossa Päättämätön