Eilisellä aamulenkillä huomasin peilityynen järven pintaan piirtyvän valtavan pitkän ja laajan vanan. Sen sai aikaiseksi pienenpieni sorsa, joka lipui hiljaa ihan itsekseen. Lieneekö eksynyt joukosta vai tehnyt tietoisen irtioton.

Tulin siinä pohtineeksi, kuinka suuren jäljen pieni tekijä saakaan aikaiseksi.
Näinhän se on elämässä yleensäkin. Yksi ystävällinen kannustava sana tai pieni hymy voi pelastaa jonkun päivän.
Ja kääntäen yksi pieni ilkeä sana tai ele voi pilata toisen päivän ja jättää jälkensä vaikka loppuelämän ajaksi. Kunpa tämän muistaisi.


Työelämässä meiltä kerran kysyttiin jossakin tilaisuudessa, mitä haluaisimme, jos saisimme valita ihan mitä tahansa. Eräs työtoveri sanoi hetkeäkään empimättä, että irtokielen. Sen voisi survaista taskuun tarpeen tullen. Saattaisi olla kovasti tarpeellinen, mutta pitäisi saada vielä viisautta tunnistaa tilanne, milloin se olisi hyvä sujauttaa taskuun.
1257256813_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lenkkipolun varrelle osui myös tämä teos  “Kiveen kirjoitetut”. Siitä lisää pohdiskeltavaa myöhemmin …