Haarukat tähän
Veitset tähän
Lusikat tähän
Pikkulusikat tähän
Kupit tähän
Lasit tähän
Lautaset tähän
Leipälautaset tähän
Energiajäte tähän
Biojäte tähän
Nesteet tähän
Tarjottimet tähän
Ja kaiken kukkuraksi linjaston lopussa on tötterö, josta voit nyhtää kosteuspyyhettä, jolla voit pestä rasvaisissa astioissa mählääntyneet kätesi. Muuta ei puutu kuin vesipalju, jossa voisi pestä astiansa.
Siinä me kiltisti jonotamme pääsyä jätteenlajitteluun. Aikaisemmin olemme jonottaneet linjastossa vuoroamme päästä maksamaan itse keräämämme tuotteet.
Tätä kutsutaan palveluksi. “Palvelemme teitä 24 tuntia vuorokaudessa!“.
No totuuden nimessä rahastuksen suoritti henkilö, ihan oikea ihminen. Kuinkahan kaukana ollaan ajasta, jolloin ruokatarjotin huiskautetaan optisen lukijan ohi, ja siirrytään seuraavaksi sinisen, parkkiautomaattia muistuttavan peltilaatikon eteen työntämään eurot luukusta sisään.
Maksamista lukuun ottamatta muu toiminta olikin itsepalvelua, ruokien keräilystä jätteiden lajitteluun. Tähän asti on riittänyt, kun tarjottimella on vienyt käytetyt astiat telineeseen. Nyt kuuluu myös astiat ja jätteet lajitella. Se on huomattavasti hitaampaa, ja jono syntyy.
Ei sillä, että se olisi ylivoimaista tai nykyisin niin kovasti vieroksuttua paskaduunia. Tätähän olen tehnyt kotona jo vuosikymmenet. Ja aikaakin minulla on.
Mutta jos menen paikkaan, joka mainostaa palvelevansa, niin tottavie odotan myös palvelua koska siitä maksan. Mrrrr…
Jo vuosia sitten ystävätär sanoi, ettei kiikuta ainuttakaan kuppia eikä tarjotinta mihinkään keräilypisteeseen niin kauan, kun Suomessa on yksikin työtön.
Juhannuksen aikaan (ja tänään uusintana) kuuntelin radiosta tunnetun ja arvostetun ruoka-alan ammattilaisen Järki Sukkulan (taisi tulla pari kirotusvihreetä) haastattelua. Kuinka hän aloitti keittiöhommat. Tiskasi illan toisensa perään ravintolan keittiössä. Välillä laittoi kauluspaidan päälle ja rusetin kaulaan, ja meni keräämään salin puolelta tuhkakuppeja. Samalla sai korvaamatonta oppia keittiötöihin. Nykyisin ei enää nuoret pääse oppimaan työssä, kun palkkaa olisi maksettava lähes sama kuin ammattihenkilölle. Se yhtälö ei yrittäjällä toimi. Tulosta on tultava ja homman on onnistuttava. Kuinka voi oppia, jollei pääse opettelemaan.
Mikään ei pakota minua menemään suurelle liikenneasemalle. Juhannuksen aikaan niin pääsi käymään, mutta jatkan hiljaista boikottiani suuria liikenneasemia kohtaan.
Kurvaan autoni pienen ruokaravintolan tai kahvion pihaan. Ja vielä toistaiseksi on pieniä huoltoasemiakin, joissa saa ruokaa ja pullakahvia. Terveen kilpailun vuoksi niitäkin olisi hyvä olla olemassa.
Valinnan voi tehdä jokainen itse… onneksi.
Ruusut ja risutkin voi jokainen ojentaa haluamalleen taholle. Minä olen omani ojentanut!
Kommentit