1281507251_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Tämä aarre löytyi vintin kätköistä. Kirja on painettu vuonna 1956, ja otettu ihan omin pikku kätösin käyttöön 1.9.1957. Silloin koulu alkoi aina 1.9. ja päättyi 31.5.
Kirja on tokaluokkalaisen lukukirja. Siinä ei ole enää tavuviivoja kuten aapisessa. Lukeminen onnistui jo tavaamatta.
Nykyisin ei kai opeteta tavaamaan ollenkaan. Eihän tekstarit eikä mesetys sen enempää kuin feispuukkikaan tarvitse minkään sortin oikeinkirjoitusta, ei edes isoja alkukirjaimia lauseiden alussa eikä erisnimissä.

No huh, nyt kuulostaa vanhalta sipulinutturaiselta äidinkielen opettajalta.

1281507304_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niin, siis “syksystä suveen”. Sehän tarkoittaa tietenkin ajanjaksoa, jolloin tämä kirja luettiin kannesta kanteen. Lienenkö minä tai kukaan muukaan tokaluokkalainen miettinyt kirjan nimen merkitystä. Luulen, ettei suvi ainakaan kuulunut sanavarastoon. Kesä se meillä oli.
Mitenköhän se joojoutuiarmasaika ja suuviisuloinen on mietityttänyt. En muista että olisin tuumaillut sen enempää mikä suuviisuuloinen sieltä joutui.

Rippikoulussa pojat lauloivat suut tötteröllä mielellään tätä virttä. Pappi (opettaja) sattui olemaan nimeltään Armas, ja sen kohdan pojat lauloivat kuuluvasti “joo joutui ARMAAN aa-ii-kaa“. Muuten veisuu jäi enempi tyttöjen huoleksi.

No nyt vähän poikettiin asiasta, mutta palataan alkuperäiseen, kansakoulun lukukirjaan.

1281507325_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Selailin kirjaa. Muistan joitakin juttuja lähestulkoon ulkoa, tai ainakin juonen jutuista. No, eihän siitä ole kuin 53 vuotta kun tätä on luettu. Mihin se olisi siinä ajassa unohtunut. Nimenkin olisin kirjalle muistanut milloin tahansa , ja kansikuvakin oli mielessä. Kun löysin kirjan vintistä, se oli ihan tuttu juttu.
(Yöpöydällä on tällä hetkellä joku kirja unilukemisena, mikäs en nimi nyt olikaan…no sen on ainakin kirjoittanut…no kuka se olikaan ).

Tänään koululaiset aloittavat kouluvuoden. Innostus on varmaan oikea sana kuvaamaan ensimmäistä koulupäivää. Eppulaisille askel uuteen maailmaan, ja muille mukava tavata kavereita kesän jälkeen. Ja sitä riittää taas syksystä (tai oikeammin loppukesästä) suveen.

Olen aamun aikana kuunnellut radiosta, kun toimittaja seuraa kyläkouluun lähtevän 6 vuotiaan Aleksin koulupäivää. Pieni jännitys kuuluu pojan äänessä, mutta reippaasti pikkumies vastailee toimittajalle.

Yhden lukion pihassa on yöpynyt abijoukko eväineen, retkikeittimineen ja makuupusseineen. Kuluttivat aikaansa syömällä ja pelailemalla kirkonrottaa, nurkkajussia ja lentopalloa. Illan pimetessä vielä mukaan tuli lamppuhippa. Pyrkivät tekemään tästä perinteen. Ikään kuin menevät innolla odottamaan viimeisen lukuvuoden alkamista.

Ja loppuun vielä tärkeä muistutus, suora lainaus facebookista:

Olisko mitää, jos me aikuiset vähä löysättäis nyt koulujen alkamisen kunniaks sitä kaasujalkaa, ajettais edes rajoitusten mukaan, käytettäis turvavöitä, järkeä, hands-freetä? Oltais tarkkana, luovuttais tarpeen tullen omista oikeuksista tien päällä keltanokkien hyväksi ja muistetaan, että lapsi on liikkuva liikennemerkki. Vaikkei ne oliskaan meidän omia, niin rakkaita ne joillekin on!

Siihen ei ole mitään lisättävää!

1281507347_img-d41d8cd98f00b204e9800998e