Joistakin henkilöistä sanotaan, että he ottavat tilan haltuun pelkällä olemassaolollaan. Joku voi tehdä sen myös äänekkäällä käyttäytymisellä. Siis kuvittelevat, että kaikkia kiinnostaa juuri hänen asiansa.

Osuin tällaiseen tilanteeseen paluumatkalla Lapista. Poikkesimme pienelle huoltoasemalle lounastamaan.

Ehdin ottaa tyhjän salaattilautasen hyppysiini, kun paikalle pelmahti rouvashenkilö pitkän hameen ja turkin helmat liehuen. Välittömästi otin askeleen taaksepäin. Kävi selväksi, ettei siihen salaattivaunulle mahdu kahta henkilöä yhtä aikaa, ja varsinkaan minä, joka olin tullut siihen ensin. Rouva kauhoi mausteliemessä lilluvat kalanpalaset kaikki lautaselleen. Ei muuta. No ei siinä mitään, en olisi niitä mausteisia anjoviksia halunnutkaan. Salaatteja oli runsaasti, joten sain haluamani ja hän omansa.

Olin keräämässä salaatteja lautaselleni, kun alkoi kuulua mahdottoman äänekäs huuto lämminruokatiskistä: Haloooo, Haloooo, Halooo, onko tämä muussia?!!
Ei siinä tarvinnut paljon mielikuvitusta käyttää, kuka siellä mahtoi huudella. Rouva seisoi muusikauha pystyssä kultaisten leveiden rannerenkaiden koristamassa kätösessä, ja huuteli henkilökuntaa paikalle ilmoittamaan, oliko mahdollisesti muusia siinä astiassa, josta hän oli kauhan nostanut pystyyn.
Nopsaan siihen ilmaantui keittiöstä säikähtäneen näköinen kokkipoika, ja ilmoitti, että muusia on.

Siinä vaiheessa oli loputkin baarin asiakkaat kääntyneet katsomaan, mistä se mekkala kuuluu.
Minun lounasseurani oli tiskillä maksamassa lounaitamme, ja katsoi hätääntyneenä ääntä kohti. Jälkeenpäin sanoi  katsoneensa, että kumpiko meistä oli äänessä siellä ruokatiskissä. Nauru

Ei jäänyt kovin pitkäkestoiseksi rouvan lounasvierailu. Sitäkin tehokkaampi tilan haltuunotto se oli. Kun menin palauttamaan astioita telineeseen, rouvan tarjotin oli pöydässä, muusit ja porsaanpaistit lähes koskemattomina, eikä ne anjoviksetkaan olleet maistuneet. Siinä olivat lautasella.

Rouva purjehti jo turkin liepeet lepattaen ulos ovesta.
Tuli huomatuksi!

1294909264_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tietyllä lailla tämäkin on tilan, tai ainakin tien haltuunottoa. Varsinkin, jos laittaa vasemmanpuoleisen vilkun päälle. Eivätpähän suotta ohittele!