1244487114_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesä on kauneimmillaan, helluntai heleimmillään, silti itkettää, ja on toisaalta levollinen olo. Viikonloppuna on kokoonnuttu puoli vuotta sitten hautaan saatetun äitimme, suvun vanhimman, asunnolle. Paljon muistoja on tulvinut, ja tulvii tälläkin hetkellä mieleen. Samalla kyyneleet tippuvat syliin. Tämä mahtaa olla yksi osa tätä luopumista.

Sisarukset, ja osa heidän lapsistaan kokoontui, ei suinkaan riitelemään "pöytähoppeista", vaan etsimään jotain pientä, vaikka valokuvaa mummosta. Ja tietenkin samalla tapaamaan serkkuja, jotka ovat levittäytyneet tasaisesti ympäri Suomea.

Tapaaminen on riemukas, jokaiselle herää joku muisto esineistä. Löytääpä sieltä joku kolmekymppinen vanhan nukkensakin, jonka on joskus tuonut mummolle hoitoon. Laatikko toisensä jälkeen täyttyy, ja autojen peräluukut paukkuvat. Hattuhyllyt on jo irrotettu, että kaikki mahtuu kyytiin. Jostakin syystä miehet ovat jääneet kotiin, joukko koostuu etupäässä naispuolisista jäsenistä. Suunnittelu kotiinpaluusta tuntuu hiukan jokaista huolestuttavan. Kuinka saisi auton livautettua hiljaa pihaan ja  huomaamatta hiissatuksi ne "pari vaasia ja valokuvat" sisätiloihin, vaatehuoneen perälle.

Mikä siinä on! Vaikka kuinka tekee itselle tiettäväksi, että mitään en kanna enää tänne huusholliin, koska mitään en tarvitse, niin eiköpähän se mopo vaan lähde hyppysistä. Omassa autossani ei ollut muuta vapaata tilaa kuin kuskin penkki, ja sekin pakon sanelemana. Uunipelti on osoittautunut tähän asti ainoaksi, jonka todella tarvitsin.

Oma lukunsa on sitten se toinen lasti, johon tarvitaan peräkärry. Lapsuuskodin ruokapöytä ja kolme tuolia olisi saatava mahtumaan, ja mahtuvatkin kotiin. Viedään vanhat kierrätykseen. Näin se homma toimii.

Uskon, että kaikki löytävät paikkansa. Menee vielä monta iltaa, ja vierähtää monta kyyneltä, ennenkuin kaikki mummon kenkälaatikkoihin säästämät äitienpäivä-, joulu-  ja syntymäpäiväkortit on luettu, ja mietitty polkuja vuosien varrelta.

Varmaan niistä esineistäkin muistuu mieleen tapahtumia elämän poluilta, mutta mukavinta ja samalla liikuttavinta oli katsella aikuisten serkusten riemua, kun heille tuli mieleen lapsuusmuistoja, joita saattoivat yhdessä jakaa.

Yhtenä tärkeimmistä aarteista löytyi äitienpäiväkortti, jonka arvelen olevan noin 50 vuoden takaa. Ja jollen ihan väärin muista, kun sen avasi, se tuoksui kielohajuvedeltä.

1243790388_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Runo kaikkine välimerkkeineen:

Ota lapsen rakkaus lämpöisin!

Sun on se ja aina on ollutkin.

Se on köyhä sun lempesi rinnalle panna,

vaan puuttehet unhoita, anteeks´ anna!

1243790217_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Voi vain arvailla, muistanko millaisen äitienpäiväkortin vein äidille viime vuonna.

En muista...