1244717249_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huomasin lehdestä oheisen tekstin, ja lainasin sen tähän suoraan (en tiedä kuinka luvallista se on, mutta ajatus on ainakin vilpitön).
Ohessa ”oma” saaliini, suurin osa jäämistöstä.
Loistavaa, että näillekin löytyy oikeaa käyttöä.
Nyt kaikki tonkimaan omia syrjäytettyjä kakkulavarastoja ja kierrätykseen…


Vielä ehdit lahjoittaa vanhat silmä- ja aurinkolasisi Nähdään Keniassa -keräykseen.
Lasikampanja jatkuu kesän ajan, ja etenkin aurinkolaseille ja plusmerkkisille silmälaseille olisi yhä tarvetta.

Lasit voi toimittaa Cazze- ja Synsam-optikkojen liikkeisiin ympäri maata. Elokuussa optikot ja kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Vision jakavat lasit näönhuoltomatkalla Kenian Meibekin alueelle.

Keräyksen järjestäjät muistuttavat, että lasien avulla monen elämä mullistuu täysin. Silmälasien saaja näkee näkee taas kunnolla läheisensä ja ympäröivät kotiseudut, ja myös opiskelu ja työnteko helpottuvat.

Laseja on kertynyt jo runsaasti. Yksityishenkilöiden lisäksi lahjoituksia ovat tehneet yritykset, vanhainkodit, seurakuntayhtymät ja järjestöt.

- Edellisen reissun teimme lokakuussa, ja sen jälkeen laseja on kertynyt jo noin 20 000, kertoo erityisasiantuntija Ulla Tervo Suomen World Visionista.

 


1244717619_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensimmäiset lasini, aseteltuna trendikkäästi joulutontun otsalle, 70-luvulta. Hankittu ehkä enemmänkin ”näön” vuoksi kuin näön vuoksi. Hmmm…ovat mahtaneet tuoda sitä paljonpuhuttua katu-uskottavuutta mustan kanekalonperuukin, mustien stretch-saappaiden ja mustan pitkän nahkarotsin kanssa ;).
Ai mitäkö tuo tonttu tekee keittiön nurkassa keskellä kesää. Sanottakoon tuohon ne legendaariset sanat, että ”olen tullut siihen ikään, että pidän joulutonttuni esillä silloin kun haluan”.

1244717795_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valmiina lähtöön...Keniaan!