Parempiakin perjantaita on eletty kuin viime viikon perjantai.

1244478249_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siellä se väijyy pusikossa...(kuvan "henkilö" ei liity juttuun)

Kiukuttaa, nolottaa ja muutenkin tuntee itsensä typerykseksi.
Kaikki juontaa tasan kuukauden takaiseen Lahden reissuun, johon työnnyin kuskiksi. Aloitin arvokkaan vanhenemisen otattamalla peltipoliisilla “virallisen 60-vuotiskuvan”. Ja jos paikka olisi ollut edes joku nimeltänsä komea vaikka Kruunuhaka tai Schaumanin puistotie, mutta ei…Lahden Mytäjäinen. Voitteko kuvitella typerämpää paikannimeä kuin Mytäjäinen. No eihän siinä…liikennevaloja on noudatettava sielläkin.

1244478295_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Menin kutsuttuna poliisilaitokselle vastaamaan kriminaalista käyttäytymisestäni. Kiistäminen ei tullut mieleenkään, varsinkaan kun olin tälläytynyt samaan kaljasaavinpeittoon kuin rikosta tehdessäni. Hyvin tunnisti kuvasta kuskin ja vaatetuksen.
Se minusta ei ollut reilua, että niinkin arvokasta kuvaa saa katsoa vaan päätteeltä. Mukaan kuvaa ei saa, joten halvemmaksi olisi tullut ehkä kuvauttaa itsensä jossakin perinteisessä valokuvaamossa, josta olisi saanut ihan potretin mukaan.
Sakot napsahti. Kättelin mukavan poliisin ja kiitin sakoista, sekä toivotin mukavaa loppupäivää. Olin varautunut  suurempaan sakkoon, joten mukamas huojentuneena poistuin paikalta sakkolappu käsveskassa. S. Silmu sanoisi tuohon varmaan, että "sitä saa mitä tilaa"!

Anttilan parkkihalli on kylän edullisin, joten auton olin jättänyt sinne. Ahdastahan siellä aina on, mutta nyt olivat ilmeisesti poissa ollessani tökänneet lisää yhden pylvään autoni kupeelle pystyyn, ja siihenhän se jäi…nimittäin sivupeili.
Hintaahan sille paikoitukselle tuli.
Alan vakavasti harkita, tulisiko halvemmaksi ajella taksilla

1244478203_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta ei niin surkeaa päivää, ettei siihen liittyisi jotain tosi mukavaakin. Illalla oli “tyttöjen” ilta . Tusinan verran mahottoman mukavia tyttäriä oli kokoontunut mahtavan tapas- ja viinipöydän ääreen. Varsinainen asia oli kosmetiikkatuotteet.
Ne hoituivat siinä samalla, kun maailma parannettiin aika hyvään kuntoon.

1244478892_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kiitokset loistavasta illasta erityisesti “emäntä” Arjalle ja kaikille muille mukanaolleille “maailmanparantajille”.

Pelastitte päiväni!