Eilinen maanantaiaamu: herääminen kellonsoittoon, nopea aamiainen, reppu selkään ja hierojalle.
Mikäs nyt on, huoneisto on pimeänä, minkäänlaisia jälkiä ei vastaanottotilaan mene. Portaat on harjaamatta. Tätä ei ole tapahtunut kymmenen vuoden aikana, jolloin olen saman hierojan palvelua käyttänyt. Mitähän on sattunut. Soitan numeroon, ei vastausta. Sanelen viestini vastaajaan, ja samalla ovi aukeaa. Silmät ymmyrkäisenä hieroja tiedustelee, mahtoiko minulla olla aika. Vasta siinä tuli mieleen, että olisinko sittenkin vääränä päivänä väärän oven takana. Ehkä pitikin olla kampaajan ovella kolkuttelemassa. Sen muistin, että peräkkäisinä päivinä ne ajat on. Tarkistus hierojan kirjasta varmisti asian, tiistaina on aika. Se olisi ollut myös kännykässäni, mutta en tarkistanut kun olin niin varma asiasta.
Pääsin käsittelyyn.
Rentouttava tunti, ja ulos aurinkoon. Mutta kappas vaan, mihinkäs hukkasin aurinkolasit. Ne ovat tähän aikaan suorastaan välttämättömät, jollei ulkona, niin ainakin sisällä. Niin armotonta on kevätaurinko, paljastaa huushollin koko karmeuden. Hohhoijaa, niitä aurinkolaseja ei ole missään. Tongin kaikki taskut ja repun, ei ole! Takaisin hierojan oven taakse rimputtelemaan ovikelloa. Yhdessä etsitään, ei löydy.
Löytyvät takin taskusta, ja turha kai on sanoa, että olin senkin taskun mielestäni tarkistanut.
Tuntuuko teistä koskaan, että joku tuo jonkin hävinneen esineen paikoilleen sinä aikana kun kuumeisesti etsit sitä joka paikasta. Minusta ei tunnu, olen varma (vaikka suhtaudun hyvin skeptisesti kaikkeen yliluonnolliseen).
Päivä ei ollut vielä puolessa. Tuntui, että olisi ollut ehkä viisasta mennä takaisin peiton alle ja ottaa uusi startti päivään. Ei oikein mennyt putkeen päivän alku.
Illan suussa vielä kaupungilla käydessäni pistäydyin Holocaust näyttelyyn. Tänä vuonna tulee 65 vuotta juutalaisten Holocaustin päättymisestä. Rankkaa nähtävää, autenttista esineistöä juutalaisten keskitysleireistä. Ehkä olisi kannattanut jättää katsomatta filmi juutalaisten joukkohautaamisesta. Uni ei oikein meinannut tulla silmään.

http://www.kotiposti.net/ahonenjo/

1268763550_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänä aamuna ei sitten ollutkaan kiire, kun se hieroja-aika tuli käytetyksi eilen. Aurinkoiseen päivään on mukava herätä. Kiireetön aamiainen, sanomalehti edessä, radio auki, kuten se on nykyisin lähes jatkuvasti. No kukapa se siellä oli haastateltavana jollei Kati. Huomenna on Haitiin lähdössä.  Eilen oli tullut tieto, neljän viikon reissu, huomenna on lähtö. Sanoi siinä toimittajalle, että tunti menee kamppeiden pakkauksessa.
Vertailukohtana oma kamppeiden pakkaamiseni alkoi tänään, lähtö perjantaina. Laukku on auki, ja siihen heittelen kamppeita sitä mukaa kuin tulee mieleen. Viikon reissu lappiin, ja olen varma, että minun matkatavaramääräni on ainakin puolta suurempi kuin kuukaudeksi Haitiin lähtevän Katin. Olisi varmaan vieläkin mittavampi, mutta kun muut matkatoverit myös haluavat jotain pientä mahduttaa mukaan, niin kuin esim. sukset.
Soiteltiin siinä Katin kanssa, hyvin levollisin ja odottavin mielin oli lähdössä.
Oli jotenkin niin energinen olo, että vippasin matot ulos ja tartuin moppiin. Ovikello soi varovasti, ja naapurin Anneli oli oven takana hedelmäsalaattikulhon kanssa. Toi virkistystä, että jaksan siivota. Tuntui kuin se moppi olisi alkanut liikkua liukkaammin.

1268763746_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt jos vielä Jyp voittaa tämän illan pelinsä, lähes kympin arvoinen päivä!
Peli on menossa, se kuuluu radiosta kuunneltaviin pakollisiin.
Samoin pakollisiin kuuluu tämän iltainen “Miten minusta tuli minä”. Yksi suosikkiohjelmistani, jonka kuuntelen aina sunnuntaisin, ja hyvin usein vielä uusintana, kuten tämän iltainenkin Leena Palotien henkilökuva.