Kyse ei ole nyt lumimyräkän jälkeen kinokseen unhoittuneesta polkupyörästä, joka lumen sulamisen jälkeen löytyy yllätyksenä. On vähän isommasta ja lopullisemmasta unhoituksesta puhe.
1268055735_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Harvoin olen nähnyt niin silmät suurina ja korvat höröllään olevaa joukkoa kuin lauantaina Kuokkalan kartanon kauniissa salissa. Oli nähtävää silmille ja kuultavaa korville. Vuotsolainen Tuula-Maija Magga-Hetta, poromiehen vaimo, äiti, opettaja, opiskelija, tutkija ja taidekasvattaja oli tullut kertomaan tutkimuksestaan, joka käsitteli naisten tuntemuksia, niiden naisten, jotka olivat joutuneet lähtemään evakkoon kodeistaan Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden alta.
Tuula-Maija oli aikuisena ryhtynyt tutkijaksi, kun se yliopisto oli ihan "tuosa viehresä", 220 km:n päässä Rovaniemelä. Monen homman yhteensovittaminen ja rahanpuutekin oli välillä saanut Tuula- Maijan jo suunnittelemaan saunan uunin sytyttämistä tutkimuspapereillaan, mutta sitten rahoitus oli järjestynyt, ja hän päätti muutaman vuoden tauon jälkeen jatkaa tutkimustaan.
Esitys oli värikäs, kuten esittäjäkin. Yhtään kalvoa ei läiskäisty valkokankaalle tiirattavaksi eikä ainuttakaan koukeroa piirretty fläppitaululle. Juttua tuli siitäkin edestä, vähän h:n päältä laphin murteella. Se on mukavaa kuultavaa.
Asia on varmaan kovinkin kipeä heille, keiden kodit jäivät tekoaltaiden alle. Viisi kylää lakkasi olemasta. Sähköä tarvitaan, ja siihen tarvittavan veden säätelyä varten altaat tehtiin.
Lappilaiset olivat palanneet sodan ajan evakkoreissultaan ja rakentaneet kotinsa (ei kotansa) uudelleen. Sitten tuli kielto, että lopettakaa rakentaminen. Alettiin suunnitella tekoaltaita ja toteutettiinkin ne siihen kohtaan, johon uudet talot oli rakennettu.
Tutkimuksessaan Tuula-Maija ei ottanut kantaa itse altaiden tekemiseen, niiden tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen. Ei myöskään sitä hän arvioinut, olisiko jotain voitu jättää tekemättä tai tehdä toisin. Ne asiat hän jätti kuulijoiden arvioitaviksi. Eikä niihin tietenkään yksiselitteistä vastausta ole.
Kummalliseltahan se täältä etäältä katsottuna vaikutti, että niin kiire tuli altaiden aikaansaamiseksi, ettei puita ehditty kaataa allasalueen alta. Haittaa kai kalastusta jonkinverran, kun puita kasvaa “järvessä”.

Tuula- Maija luki suoria lainauksia naisten ajatuksista. Nuoret olivat ottaneet asiat rennommin. Pääsivät vähän isompiin ympyröihin pienistä kylistä. Lapset ja aikuiset olivat ottaneet asian raskaammin. Oli ollut joissakin tapauksissa vaikea saada ihmisiä puhumaan aiheesta. Niin surullinen juttu se oli.
Tutkimukselleen nimen Tuula-Maija oli ottanut suoraan jonkun vanhuksen lausumasta:
“Tuisku unhoituksen tuopi tullessaan”.
Kuvastaisiko se jonkinlaista alistumista vai ihan oikeasti asian unohtamista ja uskoa tulevaan.
Toivottavasti jälkimmäistä.