Päätin piipahtaa nopsaan lähikaupasta hakemassa pussillisen kissanhiekkaa. Tavarataloreissulla menee aikaa, ja onhan sinne automatkakin. Maille oli lähtö mielessä, joten aikaa en halunnut hukata.
Astuin kadulle, samanaikaisesti pappa, ikä varmaan lähellä 90, lasketteli pyöräpotkurillaan ohi. En tiedä mistä se tuli, mutta kuulin, kun joku minun äänelläni kysäisi papalta, “pääseekö kyytiin”?
Pappa vilkaisi taakseen, näin hyväntuuliset hymyilevät kasvot, mutta hyvää alamäkeä hän ei halunnut jättää laskematta, joten jatkoi matkaansa.
Kun pääsin mäen alle, siellä pappa istui puiston penkillä, ja huuteli jo kaukaa, että “bensa loppui!”
Luonnollisesti jäin juttusiin papan kanssa hetkeksi. Säät siinä puhuttiin, ja “Ferrarin”, siis pyöräpotkurin erinomaisuus.
Jatkoin matkaani kauppaan, ja kun palailin, pappa istui edelleen penkillä. Jäin painavan hiekkapussin kanssa penkille seuraksi, levähtää piti.
Juttu siinä meillä, täysin ventovierailla ihmisillä, sujui kuin olisimme ikämme tunteneet toisemme.
Siihen unohtui pikainen pistäytyminen lähikaupassa.
Aikaa reissussa kului monin verroin verrattuna siihen, jos olisin siellä tavaratalossa käynyt harhailemassa.
Toisaalta, pitkä oli reissukin, jossa pappa minua kierrätti. Käytiin siinä Hyrsylän mutkat, Petroskoit, Aunukset sun muut rajan takaiset paikat.
Hyvä mieli jäi kummallekin…
Nyt sinne maille!

1278160750_img-d41d8cd98f00b204e9800998e