Eilen sain potkituksi itseni jumppaan. Puolentoista vuoden tauko ohjatusta jumpasta oli tehnyt tehtävänsä. Olo on kuin olisi vedetty pulsaattoripesukoneen telojen läpi. Pohkeisiin pistää, reisilihakset (vai mitä siellä lienee, selluloosaa) kiristävät, pienet rintalihakset (isoja ei ole) tuntuvat pinkeiltä kuin jousi. Vatsalihaksetkin ovat ilmeisesti olemassa.
Mieli on kuitenkin iloinen. Tästä se lähtee!

Eiliseen postaukseen lupasin palata iltapäivällä. Palaanpa nyt kuitenkin jo aamusta. Silmänisku

Kuvat olivat kolmen viikon takaiselta muutaman päivän piipahdukselta sukulaiskansan pariin.
Tarjoutui mahdollisuus päästä metsäalan ammattilaisten mukana tutustumaan Unkarin metsiin.
Mielenkiintoinen ja avartava reissuhan se oli tällaiselle metsäläiselle.
Pikaisesti piipahdettiin myös Budapestissa. Juuri sen verran, että kaipaus sinne takaisin vähän pidemmäksi aikaa heräsi.

Maaseudulta löytyi mielenkiintoinen rakennus (1. kuva .) Siinä oli alakerrassa pubi, ei mikään kirkon viinikellari, vaan aito paikallinen, jossa istui pöydällinen ehkä edellisen illan olonkorjaajia. (Muuten tuolla jossain Savonlinnan suunnalla on tien varressa baari, joka on nimeltään Olokorjaamo.)Hymy
Yläkerrassa oli kirkko. Toisessa niistä käytiin sisällä, arvatkaa kummassako. No kun kirkon ovet oli reikelissä.

Salamantereita (2. kuva) vilisteli metsässä. Eipä tehnyt mieli käteen ottaa, joten ei ole omissa käsissä tämä elukka. Myrkyllinenkin on kuulemma.

Tullipuomi (3. kuva) on Unkarin ja Itävallan rajalla. Tullivirkailijoita siinä ei ollut, ei minkäänlaista tarkistusasemaa. Se on paikka, jossa rautaesirippu repesi ensimmäisen kerran 21 vuotta sitten. Siitä suuri joukko itäsaksalaisia ryntäsi länteen. 

Viimeinen kuva on Budapestista, Tonavan rannalta.

1286261091_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Budapest. Sinne mieli halajaa uudelleen.