Jos tämä näyttää liian pitkältä vuodatukselta, niin väärin arvioitu. Se ei näytä siltä vaan se todella on!
Jos tuntuu pitkästyttävän, niin hypätkää yli. Varsinainen asia on lopussa, viimeisen kuvan alla.

1289378652_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Edellisen postauksen kuva Köyhästä lammesta (vai pitäisikö sanoa Köyhälammesta) toi mieleen tapauksen parikymmentä vuotta sitten. (Niitä juttujahan on muisteltava mitä sattuu muistamaan. Uudemmat tuppaavat unohtumaan).
Olin jälleen kerran Kaunottarellani liikkeellä. Kuulin jo kaukaa lampea lähestyessäni, että “pojjaat” on siellä taas retkellä. Se oli suosittu retkeilypaikka kavereille, joiden pääasiallinen tehtävä oli hmmm….toistensa tapaaminen, muotoillaan vaikka näin. Pojilla ei ollut makkaraleivät ja nokipannukahvit eväänä. Muovikassissa oli hölskyvät eväät, ja Jaakko Teppoa lainatakseni “vaikka sieltä hölske kuuluikin, siellei ollunna vatupassi”.
Metakka oli sillä kertaa poikkeuksellisen kuuluvaa, ja syykin selvisi. Yksi kaveruksista seisoi lammen jäällä, siis siinä ohuella riitteellä, joka juuri ja juuri oli kestänyt sen verran, että rohkein oli uskaltautunut sinne raakkumaan.
Polkaisin jarrua, löin Kaunottareni lappeelleen tantereeseen ja syöksyin lauman sekaan. Sen verran ehdin rekisteröidä, että porukkaa oli runsaasti, mutta taisin olla ainoa toiminta- tai ainakin ajattelukykyinen.

Samassa huomasin, että jää alkoi painua miehen alla. Vesi oli peittänyt jo lipposkengät, ja kaveri siellä kädet levällään nilkkoja myöten vedessä huuteli. Toiset raakkuivat rannalta.
Äkkiä siinä toimintasuunnitelma selkisi. Karjaisin kahdelle, käsittääkseni selvimmästä päästä olevalle, että menkää hakemaan viereisen pesäpallokentän katsomon alta kättä pitempää, vaikka lautoja, joita huomasin siellä olevan. Pojat “kipaisivat” matkaan.
Muiden ääni hiljeni, ainoastaan minä korotin ääntäni homman edetessä. Se tuntui tehoavan muihin, paitsi  jäällä seisovaan. Hän sieltä raakkui, ettei tarvitse mitään apua, hän on sentään ollut Barentsinmerellä merimiehenä.

Siinä melskeessä oli ehtinyt jo yksi “pelastusmies” sinne jäälle hakemaan hukkuvaa. Hänet sain pysäytetyksi veret seisauttavalla huudolla, että "EI KAI SE JÄÄ KAHTA KESTÄ JOLLEI YHTÄKÄÄN!  HETI POIS SIELTÄ!!!"

Muistin, että oli neuvottu maltti säilyttämään tällaisessa tilanteessa, mutta tässä porukassa huomasin, että ainoastaan kovaääninen käskytys toimi. Ihan oikeasti, toimi!

“Pelastusmies” levitti kätensä, ja surkeana huuteli, että “jää rutisee, en uskalla tulla”. Korotin vielä ääntäni, menin ihan siihen veden rajaan ja ojensin käteni. Kaveri oli sen verran lähellä, että uskalsi muutaman askeleen ottaa, ja sain kädestä kiinni. Kun ponnisti jäältä maalle, jää rikkoutui lenkkarin alla, mutta pääsi hyppäämään rannalle tennarit märkinä. Kun hän oli kuivilla, hän purskahti itkuun ja ykskaks irrotti rannekellon kädestään ja ojensi sen minulle. Saman tien lähti mitään puhumatta kävelemään poispäin. Ilmeisesti säikähtäneenä shokin partaalla. Jälkeenpäin tulkitsin kellon hengenpelastusmitaliksi. Juoksin kyllä silloin kaverin kiinni ja palautin kellon ja kaverin takaisin siihen samaan rinkiin.
1289378630_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Lammen ohi oli ajanut tuttu mies, ja ihmetellyt, että mitä ihmettä minä olen siinä porukassa säätämässä. Oli tulkinnut, että hätä on. En ymmärtänyt, kuinka siinä olikin ykskaks toinenkin selväpäinen, tuttu mies ja vielä autolla. Eihän siihen lammelle tullut autotietä. Oli pöläyttänyt kevyenliikenteenväylää autollaan hätiin.

Oltiin yritetty jo laudan avulla saada sitä rohkeinta pois. Hän oli edelleen sitä mieltä, ettei tarvitse apua. Onneksi volyymit nousivat potenssiin 10 kun miespuolinen heitti autossaan olleen köyden ja ilmoitti ykskantaan, että tartu tai älä, mutta me lähdetään tästä menemään jollei apu kelpaa. Tule sitten konsteinesi pois.
Niinpä ukkeli tarttui köyteen ja lähti rantaa kohti. Samalla jää räsähti rikki, ja ukko siellä vyötäröä myöten hyisessä vedessä narun perässä. Saatiin märkänä ja nolona rantaan. Taisi siinä selvitä koko porukan päät kertalaakista.
Ambulanssi soitettiin, ja vielä siihen siirrettäessä Barentsinmeren merimies rimpuili, ettei tarvitse apua.
Valkotakit veivät kylmissään vapisevan miehen märissä kamppeissaan mennessään.
Aina keväällä, jäiden sulamisen aikaan, ja syksyisin tähän aikaan, kun riite alkaa muodostua lammen pintaan, tuo tapahtuma tulee mieleen lammen ohittaessani.

1289378673_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Itsekukin joskus varmaan miettii kuinkahan sitä osaisi toimia, jos joutuisi johonkin onnettomuus- tai muuhun odottamattomaan tilanteeseen.
Kyllä sitä osaa!
En tiedä mistä ne käskyt tulevat.