Pihakoivujen kylki alkoi kasvaa ikävästi sientä. Metsäalan ammattilainen tuumaili huolestuneena, että olisi kaadettava ennen kuin kaatuvat itsestään. Laho vaivaa.
Tänä aamuna alkoi tapahtua. Autot parkkipaikalta siirrettiin evakkoon.
Autokuorma miehiä pölähti pihaan. Olin siirtämässä autoa pihasta, joten oli hyvä tilaisuus samalla mennä vähän “neovomaan” . Kovin oli nuoren näköisiä metsureita, mutta kai ne aikuisia olivat kun löivät heti tupakiksi kun saapuivat pihaan. Sehän on alaikäisiltä kiellettyä, se tupakointi.

Viimeisen kuvan vielä vanhoista pihakoivuista siinä aamuhämärässä yritin ottaa.


1291825680_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Harmi! Oli lähdettävä kampaajalle. Juuri kun jotain tapahtuu kaupungin kerrostalon pihassa, niin eikös satu kampaaja-aika samaan aikaan. Paljon mieluummin olisin tarkkaillut puutouhua ikkunasta kuin istunut niskat nurin kampaajan pesupöntössä.
Sattuu keittiön ikkuna olemaan sinne “mehtään” päin, joten tarkkailupaikka olisi ollut mahtava.

No läksin siitä menemään, kun vakuuttivat, että tulevat toimeen ilman neuvojani. Lupasivat tulla  kysymään ohjeita,  jos tulee jotain ihan käsittämätöntä ongelmaa. Sitä minä ihmettelin jälkeenpäin, että mistähän kaupungin sadasta kampaamosta he olisivat minua etsineet. Eivät nimittäin kysyneet mihin kampaamoon menen.

1291825703_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Reilun tunnin päästä kotiuduttuani näytti tältä.

1291825728_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Käsittämättömän pieneen rakoon talojen väliin ne kaksi vanhaa koivuvanhusta oli kokonaisina kaadettu.  Risut oli kuormattu ja pöllit katkottu.

1291825758_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

On se helppoa kun sen osaa!