Tilan haltuunotto, osa II

Tuli tänään puhelimitse muistutus tilan haltuunotosta. Miten se oli niin päässytkin unohtumaan, vaikka ihan aitiopaikalla olin sitä tilaa ottamassa haltuun ystävärouvan kanssa. Oli ollut sivusta seurattuna niin täydellinen suoritus, ettei ole koskaan ennen nähty, eikä ehkä ihan heti osu kohdalle. Pakko olla samaa mieltä.

Tapahtui muutama vuosi sitten Ylläksellä.
Olimme ensimmäisellä yhteisellä patikkareissullamme pohojalaasten kanssa. Sen jälkeen onkin tehty lukuisia patikka- ja hiihtoretkiä.
Päätimme huiputtaa Yllästunturin, kun nyt satuttiin niillä kulmilla olemaan. Kun lähestyimme huippua, sielläpä siintelikin Kammiravintola, johon tietenkin päätimme toisen frouvan kanssa munkkikahville piipahtaa. Taisi siinä unohtua ilmoittaa toisessa aallossa tuleville maksumiehille aikeistamme, mutta näkivät määrätietoisista askeleistamme, että parasta seurata.


Rivakasti tempaisimme oven auki, ja reippaasti sisään. Sen verran siinä kai rekisteröitiin, että kovin oli miesvoittoista sakkia, aika hiljaistakin siellä oli.
Toinen meistä etulinjassa menijöistä totesi, kai enemmänkin ajatteli ääneen, että

“Ja tupa täys joutilaita miehiä”.

Lausuntoa seurasi täydellinen hiljaisuus.  Niin täydellinen, että lähestulkoon kuului, kun niskanikamat raksahtelivat, kun koko kuppilan asiakasjoukko kääntyi katsomaan tulijoita. No eipä siinä mitä, asteltiin verkkaisesti katseiden seuratessa perällä olevalle tarjoilutiskille. Ei näkynyt henkilökuntaa.
Napsautin siinä kynsillä tiskiin, ja kysäisin kai aika kuuluvasti, että

“Onkos täällä mitään serveerausta?”


Seurasi entistä hiljaisempi hetki.
Yhdestä pöydästä vihdoin herrahenkilö loihe lausumaan, että

”Me ollaan gondolihissin rakentajia, tämä on meidän taukotupa ja meillä on ruokatauko.”


Heh heh,,, niinpä tietenkin…taukotupa ja ruokatauko, miten tuo nyt ei tullut mieleen. Oli jäänyt ovessa oleva lappu rekisteröimättä, jossa kerrottiin ravintolan toimivan rakennusmiesten taukotupana. Ainahan kuppiloiden ovissa lappuja on. Ovat yleensä aukioloaikoja. Nähtiinhän me, että auki on, kun on porukkaa täysi.
Huh!
Ei mitään käsitystä millä tyylillä tulimme takaisin ulko-ovelle, kai peruuttamalla. Oven pieleen viisaasti jääneet maksumiehet olivat jo tietenkin häipyneet, tai ainakin käyttäytyivät kuin eivät ikinä koskaan olisi tämän näköisiä emäntiä missään nähneet, saati tunteneet.
Kun päästiin nurkan taakse, olo oli jo huomattavasti huojentuneempi. Sitten alkoi hillitön nauru. Sitä on riittänyt vuosikausia.


1296756482_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Vajaan kuukauden päästä lähdetään taas samalla joukolla,
vaikka sitten ottamaan sitä tilaa haltuun.