Heräsin varhain aamulla. Päätin heti, että tänään on se päivä, kun lähden Hoitamaan Asioita.
Pitäisi jo näillä aamuilla tietää, ettei maanantai ole niitä päiviä, jolloin joku juttu onnistuisi.

Patjan päälliset pitäisi saada pesulaan. “Juu, kyllä se niin on, että koneita meillä on. Asiakas  pesee itse, varsinkin siinä tapauksessa, jolloin niistä ei löydy pesuohjetta.”
Patjapussissa on teksti, että voidaan pestä koneessa pesuohjetta noudattaen.
Kun olisi se pesuohje. Ei ole!

Sama kai se on kuka ne pilaa. Patjapussit kainaloon, juuriharja ja pesuaineet toiseen, ja alakerran pesutuvalle. Joku oli tällännyt oven lukkoon niin, että lukko oli ilmeisesti rikki. Se ei ainakaan avaimella auennut. Onneksi ei ollut mitään järeämpää kättä pitempää. Olisin saattanut yrittää “avata”.

Oli siinä muitakin juoksevia asioita, niin samalla pistäydyin patjat myyneeseen erikoisliikkeeseen. Siellä myyjä ystävällisesti opasti, että voi pestä koneessa, 60 asteessa. Pyysin saman kirjallisena ja sain.
Ehkä joku päivä, kunhan kerään taas voimia Asioiden Hoitoon, vippaan ne pesulaan.

Huonekalujen jalkoihin piti saada huopatassuja. Niitä myydään miesten lelukaupassa. Kurvasin sinne. Punapaitaiset myyjät juoksentelivat tyylilleen uskollisina kiireisen näköisinä edestakaisin sylit täynnä jotain kamppeita.
Yhden hyllyn välissä seisoi rauhallisen näköinen punapaitainen parimetrinen nuori kaveri. Säntäsin viereen, ja aloitin seikkaperäisen selostuksen “niistä sellaisista huopapaloista joita laitellaan huonekalujen jalkoihin ja…”.
Kaveri kuunteli rauhallisesti. Kun huomasi, että olin sanottavani sanonut loppuun, taputti kukkahattutätiä olkapäälle ja totesi pilke silmäkulmassa, että ymmärrän täysin mitä haluat, hyvin kuvattu, mutta minä en ole myyjä.
Sen kaverin rauhallisuudesta tulin hyvälle tuulelle. Ei mitään kiirettä minnekään. Oli aikaa kuunnella tätin selostus, ja vielä nätisti vastata.
Löytyi myyjäkin, mutta ei sellaisia huopapaloja joita olisin tarvinnut.

Seuraavaksi kiiruhdin viemään korttia postiin. Se oli kiireisin asia, mikä oli ehdottomasti hoidettava tänään, että on huomenna vastaanottajalla.
Liikekeskuksessahan on posti… ollut kuulemma puolitoista vuotta sitten. Luulin sen edelleen olevan siinä, kun katolla oli kyltti… jossa luki POTTI.
Infossa minulle se infottiin. Sain kuitenkin postimerkkejä, joita pitää liimata parittain, jotta varmaan menee perille. Vaikka asiaa selventämään on ihan erivärisiä laatikoita, ja merkkejä on ensimmäistä ja toista luokkaa, niin vielä pitää laittaa erillinen merkki, joka tarkoittaa, että ykkösluokan merkillä varustettu ykkösluokan laatikkoon laitettu lähetys todella halutaan käsiteltävän ykkösluokan postina.
Yksinkertaista!
Liikekeskuksen toisessa päässä ulkona on postilaatikot, joihin lähetyksen voi laittaa.
Menin toiseen päähän. Remontti tuntui olevan siellä. Äimistelin siinä ulko-ovella kun en laatikkoa nähnyt missään. Ilmestyi siihen taas parimetrinen nuorimies, tällä kertaa kansainvälisen rakennusliikkeen haalari ja keltainen huomioliivi päällä, ja kysäisi hymyillen, että postilaatikkoako etsit.
No sitä!
Otti korttini ja kiikutti sen rakennustyömaan aidan sisällä olevaan postilaatikkoon.
Tämä oli jo huippujuttu!
Luulisi raksalla olevan muutakin tekemistä kuin kuljetella tätien kortteja postilootiin. Hyväntuulisesti kaveri hoiti homman. Totesi siinä kyllä, että toivoisivat, että posti veisi laatikkonsa heidän rakennustyömaa- aidan ulkopuolelle.

Vielä pikainen piipahdus kirpparille, joka sattui matkan varrelle. Mitäpä muuta kuin vanhoja huonekaluja hypistelemään. Nyt ei olla ostopuolella. Pois pitäisi viedä entisiäkin.
Kun tulin ulos ovesta, poliisiauto seisoi pihassa ovet levällään. Pari autoa oli kolhinut toisiaan siinä ahtaassa pihassa. Niihin kinkereihin en ehtinyt, vaikka ei se kaukaa liipannut. Hetkeä ennen olin siihen pihaan tullut.

Aikaa tähän retkeen oli palanut kolme tuntia. Auton mittariin oli kertynyt lähes 50 km. Siihen sisältyi yksi harhalenkki, kun oli tarkoitus käydä entisöintiliikkeessä. Sitä en enää jaksa raportoida muuta kuin sen verran, että huomasin ajaneeni harhaan, kun vaihtui siinä ihan paikkakunta.
Paljaaseen jalkaan survaistut avokkaat olivat hakanneet kantapäät verille. Nälkä oli!
Kurvasin kotiin. Taidan jäädä tänne loppupäiväksi. Luulen, ettei tässä tämän kummempiin suorituksiin tänään enää pysty.
Päivän saldo:
Se kortti on postilaatikossa!