Auto käynnistyi muutamana aamuna vaivaisesti. Kun sen sai käyntiin, pelasi kaiken päivää kuin junan vessa. Sitten alkoi nykiminen. Tiedetään, tiedetään, täti-ihmisten autot nykivät joskus. Sitä sanotaan leikkisästi kengurubensalla ajamiseksi. Ei kai siinä muuten mitä, mutta kun alkoi nykiä seistessäänkin. Liikennevaloissa seisoessa tuntui, kuin olisi yrittänyt hyökätä liikkeelle. Siinä sitä olisi poliisille ollut ihmeteltävää, kun olisin yrittänyt selittää, jotta itekseen hyökkäsi punaisilla liikkeelle. Tokkopa olisi ollut lieventävä asianhaara. Kortin olisivat varmaan ottaneet tykkänään pois.

Siinä liikennevaloissa suivaantuneena tein pikaisen suunnitelman muutoksen, ja ajoinkin korjaamolle ruokakaupan sijaan.
Kuukauden jonot huoltoon, sanoi reippaanoloinen korjaamohenkilö. Kehotti tulemaan aamulla varhain pikahuoltoon, niin voidaan tehdä diagnoosi, ja suunnitella jatkotoimenpiteet.

Pidin huolen, että olin aamulla ekana pikahuollon oven takana. Oikeastaan siinä kävi niin, että olin erehtynyt tunnilla ovien aukeamisaikataulussa, joten olin tuntia liian aikaisin. Kohta siihen kurvasi nuori mies, jonka kanssa siinä haukotusten lomassa aamukeskustelut käytiin.

Seuraavaksi ilmaantui auto, jossa kuskinpukilla istui pitkälippainen henkilö. Joutui ajamaan kauemmas, kun olimme vieneet varmaankin hänen vakiopaikkansa eturivistä. Poltteli siellä peräpihalla pilliklubiaan. Kun huomasi korjaamohenkilön tulevan paikalle, polkaisi nortin sammuksiin, ja pikkuhiljaa hivuttautui muina ukkoina oven pieleen kärkkymään. Nuorelle miehelle kuului sanovan, että taisit olla minua ennen. Kaveri sanoi asian olevan niin, ja sanoi pitkälipalle osoittaen minua , että hän oli ensimmäisenä. Sitä pitkälippa ei noteerannut mitenkään. Oli varmaan sen verran vanhan liiton mieh.. eikun henkilöitä, että ajatteli, jotta jos joku hameväkeen kuuluva notkuu Miesten Autokorjaamon oven pielessä, hänen on oltava siivooja tai keittäjä.

Ja oikein arvattu!

Kun korjaamon huoltoteknikko käppäili paikalle, avasi oven,  ja istuutui tietokonettaan avaamaan, pitkälippa hipsi muina ukkoina kintereillä.  Röyhkeästi tuuppasi itsensä ensimmäisenä huoltoteknikon juttusiin. Kuiskaamalla puhui, kopsautti avaimet tiskiin, ja ulko-ovelle mennessään huikkasi, että se on tuo viininpunainen auto tuolla takarivissä.

Toinen asiakas, nuori mies odotti, että menin vuorollani. Selitin ongelman. Huoltoteknikko tarkensi, että siis starttaa mutta ei käynnisty. Hmmpphh… niin kai Päättämätön. (Olen aina luullut, että käynnistyminen ja startti on sama asia). Kaveri sanoi, että otan autosi ensimmäisenä ja laitan testipenkkiin. Mene kahvioon, tulen sinne ilmoittamaan mitä kuuluu.

Siis pitkälippa oli varmaan niitä, jotka tunnetaan korjaamolla.  Jotka tulevat vähintään kerran viikossa notkumaan korjaamolle, työntyvät jonon ohi ensimmäiseksi, ja kyselevät korkeintaan vuoden vanhan autonsa kuntoa. Vieläkö tuolla viikko menisi, ja sitten vaihtoon. Siis niitä, tiedättehän , jotta jos Pekka Pouta lupaa kolme päivää poutakeliä, keskimmäisenä päivänä ajetaan, ettei auto likaannu. Jos siihen nyt kaikesta huolenpidosta huolimatta ilmaantuu tomua kromilistoihin, kastellaan etusormi suussa, ja pyyhitään pölyt pois.
No hupsista, lähti taas vähän lapasesta…

Kahviossa istui, kukas muu kuin pitkälippa. Eipä tuntunut olevan sen kiireempi kuin minullakaan.
Tunnin odottelun jälkeen menin korjaamon puolelle varovasti kyselemään, mitä kuuluu. Autoni kuskin paikalla oli läppäri, jonka piuhat menivät jonnekin autossani, en tarkemmin tainnut katsoa minne. Huoltomies tulosti diagnoosin. Ihan oikeasti, diagnoosiprotokolla, niin siinä oli otsikko, kaksisivuinen pumaska. Sen perusteella nyt ei varsinaisesti tainnut vika ilmetä, mutta talonpoikaisjärkeä, ja ammattitaitoa sopivasti peliin laittamalla kaveri teki päässään diagnoosin.
Puolat (niin se kai meni) piti vaihtaa. Ne vaihdettiin. Taas toimii!

Auto oli ollut testipenkissä, ja sille oli tehty joku päivitys. Tunti oli palanut aikaa, ja siihen mennessä ei korjaamohenkilö vielä ollut näppejään liannut. Lasku oli noin satasen pintaan siihen asti.
Kun sitten korjaamohenkilö, ilmeisesti itse päätellen keksi vian ja korjasi sen, siihen meni aikaa varttitunti.
Osat maksaa minkä maksaa, mutta työlle ei kovin suuri osuus yhteensä reilun 250 euron laskusta langennut.

Sellaista on autonkorjaus tänä päivänä. Toista oli silloin, kun hyvin kauan sitten kansalaisopistossa kävin kurssin “Autonkorjauskurssi naisille”. Olipa elämäni lystein kurssi. Nekin on taidettu joutua lopettamaan, ettei tule syytettä syrjinnästä.

Tai sitten niihin ei enää ole saatu opettajia.