Nyt voi laittaa pisteen asunnon osto/myyntitouhulle. Uudessa kodissa olen asunut virallisesti elokuun alusta, epävirallisemmin joskus heinäkuun alkupuolelta. Siis siitä asti, kun käänsin sanomalehden uuteen kotiin ja kannoin kahvinkeittimeni tähän osoitteeseen.

Entinen koti, jonka ostopäivästä tulee sunnuntaina päivälleen 25 vuotta, saa uudet asukkaat.
“Pieni pintaremontti” kesti aikansa. Kaksi viikkoa sitten torstaina laitettiin nettiin ilmoitus myytävästä asunnosta. Seuraavana sunnuntaina oli ensimmäinen näyttö. Minuutilleen näytön alkaessa saapui nuori, mukava elovenatyttö asuntoa katsomaan, ja se oli siinä!
Seuraavana päivänä ilmestyi myös poikaystävä, ja maanantaina parin sähköpostiviestin jälkeen asia oli sovittu.
Olen aina sanonut, että sen enempää asunto- kuin autokaupoissakaan ei tarvita kuin yksi ostaja. “Renkaanpotkijoista” ei ole sanottavammin hyötyä kummassakaan tapauksessa.

Näin siinä tytössä itseni kahdenkymmenenviiden vuoden takaa. Olin silloin kierrellyt jo useissa asunnoissa katselemassa, ja välillä heittänyt jo pyyhkeen kehiin, kun sopivaa ei löytynyt. Kun menin tuohon asuntoon, tiesin siinä ovella, ja sanoinkin myyjälle, että kyllä me tämä otettaisi jos saataisi.
Katsojia oli käynyt runsaasti, joku olisi ostanut katsomatta.

Se on ollut hyvä koti.

En epäile hetkeäkään, etteikö siitä tule hyvä ensimmäinen yhteinen koti myös tälle viehättävälle nuorelleparille.
Sijoittajat ovat innokkaita siitä alueelta ostamaan pieniä asuntoja. Myyjänä olen todella iloinen, että asunnon ostivat nuoret, joille siitä tulee koti, ei asunto eikä kämppä.

Eihän se nyt pitäisi minulle enää kuulua, mutta …

Joku kommentoi yhtä aiempaa postaustani, että koti on mielentila, tunnelma. Juuri niin se on!
Silloin kun asuntoa ostaessa jo ovella tuntuu, että on tullut kotiin, se on oikea osoite.

Siitä tulee hyvä koti!

1313079225_img-d41d8cd98f00b204e9800998e