Meeriltä kupsahti ruusuinen tunnustus. Kiitoksia kovasti!

1315757408_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Merkin vastaanotto edellyttää perehtymistä joihinkin kysymyksiin.
Vastaavanlaisiin tiedusteluihin muistan vastailleeni aika monta kymmentä vuotta sitten, kansakoulussa. Vastaukset saattavat poiketa silloisista. Silloin oli lempilukemistoa Tirlittan.
Nämä tiedustelut kuuluvat siihen sarjaan, joihin ei ole minulla yhtä totuutta.
Kysymykset koskevat lempiruokaa, -makeista, -luettavaa, -käsityöntekotapaa ja -elokuvaa.

Kaikki ruoka uppoaa, paitsi sianpääsyltty saa jäädä tytisemään kaupan hyllylle. Johtuu varmaan tuosta ällöttävästä nimestä. Sitä en soisi olevan jääkaappini hyllyllä edes läpinäkymättömässä paketissa. Tieto sen olemassaolosta riittää puistattamaan.

Entisenä, nykyisenä ja tulevana suklaafriikkinä valehtelisin, jos sanoisin, ettei minulla ole mikään makeinen toisten yläpuolella. Laku on yhtä selvä kakkonen, mutta sitä ei kysytty.

Luettava valikoituu kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Nyt on menossa A. Heikkilän “Siunattu kipu” ja konsa kirjasto aukeaa maanantaina, laukkaan hakemaan jotain Edith Piafista kertovaa. Lauantainen kaupunginteatterivierailu Piafin elämästä kertovaan ensi-iltanäytökseen saa valikoitumaan siitä aiheesta kertovan kirjan seuraavaksi luettavaksi. (Olipa monimutkaisesti ilmaistu, siis jotain Piafista kertovaa).

Hmmmm, sitten onkin vaikea, eli mieluisin tapa tehdä käsitöitä. Muotoillaan nyt vaikka niin, että kiva on katella kauniita käsitöitä vaikka käsityömuseossa. Tekemisen jätän heille, kenellä on siihen taitoa ja innostusta.

Elokuvissa pätee sama kuin kirjallisuudessa. Kaurismäen uusin Le Havre on menolistalla. Luulen ja uskon, että pidän siitä.

Tunnustus kuuluu kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille, ketkä haluavat sen ottaa.
On mukava, että viititte täällä visiteerata.