Jonkin sortin vapaaehtoistyö kiinnostaa. Ei liikaa sitova, eikä liian byrokraattinen, jossa on päällikköä ja ties mitä rinssieverstiä monessa portaassa. Ei mitään säännöllisiä pullakahvikokoontumisia kokoontumisen vuoksi. Ainoastaan silloin kokoonnutaan, kun on akuutti tarve.
Vapepa:n toiminta vaikutti sellaiselta.

Kyselin, onko Ladulla etsintäryhmää. Kyllä on, ja sattui vielä niin sopivasti, että oli paikkakunnalla asiaan perehdyttävä kurssi, joten sinne!

Siinä tuli ajankohtaiseksi myös jonkinasteinen kompassin tuntemus. Eipä siellä rivijäsenen tarvitse suunnistaa, mutta onhan se taivaan tosi, ettei kompassin tuntemisesta ja edes alkeellisesta suunnistustaidosta haittaakaan ole luonnossa liikkuessa.
 
Viikonloppu sujui etsinnän merkeissä.
Mielenkiintoinen kokemus!
Motivoivaksi kurssin teki siellä opeteltava todellinen toiminta.

Jonkinlaiset valmiudet on nyt etsintään. Tietenkin aina toivoisi, ettei kukaan koskaan eksyisi, eikä niitä taitoja koskaan tarvitsisi käyttää.

Luonnossa samoilusta ihan toiseen asiaan, eli tekniikkaan!

1321882172_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kirjasto on mukava paikka. Sen lisäksi, että sieltä voi lainata lukemista ja musiikkia, siellä on myös mahdollisuus maksuttomaan vanhojen tallenteiden digitointiin.
Ikivanha, siis  kolmisenkymmentä vuotta laatikoissa pyörinyt c-kasetti on nyt tallennettu cd:lle.
 
Alkuperäinen kasetti oli tallennettu mikin avulla nauhurille. Laatu ei ole kovin häävi, mutta sisältö sitäkin arvokkaampi. Olin vähällä tuhota koko tallenteen, kun eilen survoin sen vanhaan kasettinauhuriin. Niinhän siinä kävi, että kone sylttäsi nauhan sinne laitteen sisään tuhannen sykkyrälle. En kuitenkaan poikki sitä saanut, mutta vekkejä oli runsaasti.

Itse digitointi oli yllättävän yksinkertainen juttu.
Vaikeusastetta oli sen sijaan rutkasti, kuten kaikki tietävät, saada se saamarin cd-levyn sellofaani rikki siitä levyn päältä.