Jälleen yksi niitä päiviä, jolloin aamusta miettii, kannattaisiko vetää peitto korviin, painua takaisin punkkaan ja yrittää seuraavana aamuna ylösnousua.

Se tunne, kun puhelinta ei löydy mistään!angry

Epätoivoisesti yrität muistaa, milloin sitä viimeksi tarvitsit.
Se muistuu mieleen.
Mitä sitten!

(Käytän tässä Mikahäkkistyylistä passiivia, ettei tule sellainen käsitys, että tämä liippaisi henkilökohtaisesti juuri minua).

Pengot jääkaapin, pakastinlokeron, käännät nurinniskoin sellaisetkin laukut, joita et ole käyttänyt kolmeen vuoteen. Käyt jätekatoksen paperilaatikolla, johon olet eilen kaupungille lähtiessä vienyt tukon sanomalehtiä.
Mielikuvitus riittää uskomattomiin suorituksiin.

Pitää ottaa yhteyttä eilisiltaiseen kyläpaikkaan (tyttöjen mualimanparannusilta, kiitos, kivaa oli), sen jälkeen pariin rättikauppaan, joissa poikkesit mennessä, sitten poliisilaitokselle ja operaattorikauppaan sulkemaan liittymä.
Hmmm…millähän ottaisi sitä yhteyttä.

Jalat ovat siihen hyvät välineet.

Eivät ole rättikaupat vielä auki. Mualimanparannuspaikan henkilö on lähtenyt kotoa kaupungille.

Tunnin päästä henkilö palaa kotiin, ja päästään soittamaan hukattuun puhelimeen. Se tuntuu hyvin vaimeasti soivan jossain.
Huoh!

Puhelin löytyy sohvan tyynyjen välistä. Niin tiukkaan ja pieneen rakoon on survoutunut, että äänikin lähes hukkuu sinne sohvan sisään.
Yksi tolppa jäljellä virtaa, sitten olisi hiljentynyt.

Puhelin on nyt kotona.
Varmuuskopio puhelinluettelosta on koneella.

Kehotan jokaista tekemään kopion
NYT!

Riemukasta viikonloppua!
Tää lähtee maille!