Päivittely meillä päin lapsuudenmaisemissa tarkoitti ihmettelyä. Jos jotain asiaa, esimerkiksi naapurin lehmän suosilmään uppoamista tai jotain muuta yhtä raakista päiviteltiin, siinä lyötiin kämmenet yhteen ja lausuttiin äänekkäästi  “Voe herrantähen”!

Nykyisinhän päivittely on käsittääkseni asioiden ajan tasalle saattamista.  No tavallaanhan se lehmän putoaminenkin oli asioiden ajan tasalle saattamista. Varsinkin jollei sitä saatu pelastetuksi, lehmien lukumäärähän siinä päivittyi.
Tais taas vähän lähteä omille teilleen…

 Nyt on persimoneille, jos ne nyt niitä on, ostettu kukkapurkit. Kasvuvauhti on vähän hiipunut. Ei tule senttikaupalla uutta vartta vuorokaudessa. Saa nähdä, mitä tykkäävät, kun joutuivat eristykseen emokasviensa, vehkan ja kliivian juurilta.
Mietin tässä, mikä olisi tehokkain tapa saattaa tuleva sato markkinoille. Itsepoiminnan puolelle kallistuin. Ilmoittelen myöhemmin tällä foorumilla, milloin voi alkaa varata poiminta-aikoja.

Omat korit!

Aika pienissä ympyröissä ainakin näiden blogipäivitysten mukaan elämä pyörii. Avannon ja persimonien ympärillä.

Jospa räväyttäisi jotain sellaista, jota en ole tehnyt muutamaan vuoteen. Nimittäin ajattelin poliisilaitoksella viettää lauantain. Kai sitä huonomminkin aikaansa voi viettää… no en tiijä… vielä.

Tällä kerralla en mene poliisin kutsumana. On ihan muut kutsujat. Vierailuun ei poikkeuksellisesti (luultavasti) sisälly  peltipoliisin ottaman oman kuvan tunnistaminen.

Vieläkin ketuttaa se edellinen reissu.

http://pelakuustajerikonruusuun.vuodatus.net/blog/2004001/poliisiasia/

Aurinkoista ulkoiluviikonloppua!

Ettei olisi jerikonruusu ruususen unessaan. No ei, mutta jr:n blogi tai päiväkirja tai miksi tuota nyt haluaa kutsua, on tainnut uinahtaa talviunille.
Ravistellaan ylös, ja kursaistaan ajan tasalle.
Siinei mene kauan!

Silloin kun olosuhteet ovat otolliset ottaen huomioon vuodenajan, on syytä käyttää hyväkseen kaikkia luonnon tarjoamia ilmaisia palveluita.
Talvi näyttää nyt parastaan. On lunta suksen alle ja avantoa uimahaluisille. Pilkkijäät antavat vielä odottaa itseään. Olen siinä asiassa Jope Ruonansuun linjoilla, että en mene ennen jäille, ennen kuin traktorin huomaan uskaltautuneen sinne.

Hiihdetty on. Avannossa käynti alkaa olla jo rutiinia. Vähän joutui taas pitkän tauon jälkeen vähän harjoittelemaan.

Siinäpä se sitten olikin.

Tai ei ihan…
Kun laitetaan yhteen nippuun 240 vuotta elämänkokemusta, 40 vuoden tauoton, konstailematon ystävyys, 10 tuntia yhteistä aikaa, josta jonkin verran saunan lauteella, mitä siitä onkaan tuloksena?
Tyttöjen saunailta, loistava sellainen.
Aika hyvään kuntoon siinä taas saatiin asiat. Ajoissa iltapäivällä aloiteltiin ja aika aikainen oli vuorokauden aika kun tuli valmista.

Niin, ja onhan sitä osallistuttu jo pariin otteeseen tosi-tv ohjelmaan. Pudotuspeliähän se on pressanvaalikin. Siinä ei tarvitse kuitenkaan kippuroida jännityksissään kuukausitolkulla.
Pari kierrosta ja se on siinä!

Mitäpä tässä muuta,
kun piellään vaan pakkasia, luodaan lunta tarpeen mukaan, ja nautitaan oikeasta talvesta.
Kevät tulee sitten kun on sen aika…
…maaliskuussa.

…joka kalliimpi on kultaa.

Arvaatte varmaan, että suksikausi on avattu eilen. Ja mikäpä se aarre onkaan anorakin taskussa.
Sininen Rex tietennii.
Kausihan avattiin vapaalla perinteisellä tyylillä. Siis perinteiden mukaan ensimmäisessä alamäessä lappeelleen. No oli se mäki niin jäinen, että en ollut ainoa, joka siinä kanttasi kuppeelleen.
Voisi sitä herkempi ihminen jättää lajin sikseen, jollei se suju. Enpä jättänyt, ja hyvin meni loppumatka.
Tänään onnistuin jo pysymään ihan pystyasennossa.



Tämä aamu näytti sopivalta päivittää muutaman vuoden telakalla ollut avantouintikokemus.
Sain kopin avaimen pariksi viikoksi koekäyttöön. Sitten pitää tehdä päätös, aikooko jäädä maksulliseksi jäseneksi.
Päätös on tehty!
On se olo niin mahottoman mukava ylösnousemuksen jälkeen, ettei tämä voi jäädä tähän yhteen kertaan.

Virtaa oli rutkasti, kun taapersin kotiin avannolta. Tuli siinä jo hikikin, ja samoilla hikilöillä monot jalkaan ja ladulle. Loppumatkasta tuntui jo olevan energiat vähän vähissä.
Lunta alkoi tupruttaa sakeasti, ja viimeisessä nousussa oli suksenpohjat jo niin paksussa mällissä, ettei luistanut. Ei kyllä lipsunutkaan.

Mahtavaa tämä talvi!

Sitten ihan toiseen juttuun vai liekö jo kolmas.

Sain tässä muutama viikko sitten pussillisen hedelmiä, jotka tuojan mukaan olivat persimoneja. Oma muistikuvani persimonista oli kirkkaan oranssi mehevä hedelmä. Nämä olivat kovia ja ihan valkoisia sisältä. Päätettiin, että eivät ole vielä ihan kypsiä.
Maistettiin kuitenkin. Hmmm, noh, ihan kivoja, mutta eivät maistuneet oikeastaan miltään. Yhden sisällä oli luumun kiven kokoiset siemenet, muissa ei siemeniä olenkaan.

Mitäpä tekee kotitarvehortonomi:
Tökkää siemenet kukkapurkin juurelle multaan, ja unohtaa koko asian.
Muutaman viikon päästä kt-hortonomin ihmeeksi kukkapurkista alkaa pukata jotain lenkkejä.
Mitämitä??
Sitten alkaa palata muisti pätkittäin. Tuli ne siemenet tuupatuksi multaan.
Nyt nämä kasvit, joita on kolme, työntävät uutta kasvua 2-3 cm:n vuorokausivauhdilla.

Mitäköhän olisi nyt viisasta tehdä

Loppuuko kaikki loppiaiseen?
Siltä vaikutti ainakin tänä aamuna, kun kampesin itseni aamulenkille. Kello oli kymmenen, ja ei ristinsielua (tai mistä minä tiedän millainen se ristinsielu on) ollut liikkeellä. Vaikka katselin katujen risteyksissä mihin suuntaan, ei autoja, ei jalkamiehiä, ei kerrassa ketään.
Tuli jo mieleen, onko joku ulkonaliikkumiskielto.
Sää oli loistava lenkkeilyä ajatellen. Rannalla alkoi olla jo jotain elämää. Olipa joku huimapää jo suksineen siinä rannassa, jossa reilu viikko sitten vielä aallot löivät korkeina rantakiviin. Ykskaks havaitsin, että pipopäisiä ja reppuselkäisiä reippaita naisihmisiä tuli useita vastaan.
Mikä oli meninki?
No avannolta tietenkin olivat tulossa. Jututin siinä paria hyväntuulista reppuselkää.
Sitten sen päätin!
Konsa arki koittaa, otan selvää, mistä saa avainkortteja avantouintikoppeihin.

Siinä se on, hyinen hurma!
Risukon takaa pilkistää avanto, ja nyt kun asian tässä julkisesti ilmoille saatoin, paluuta ei ole.

Aion jatkaa muutaman vuoden telakalla ollutta harrastusta.
Nähtäväksi jää, milloin ollaan toteutusasteella.

Nyt alkaa tulla tuutin täydeltä lupaamaani ohjeistusta 50-luvun oppien mukaan. Näin lapsia …hmm… siis todellakin, ainoastaan lapsia… opetettiin olemaan ns. ihmisiksi.  Ihan vaan leikin varjolla, pelaamalla korteilla “Lasten hauskinta kuvapeliä”.
Aikuiset kai silloin osasivat ilman pelottelua olla ihmisiksi, niin se asia on kai ymmärrettävä. Ja jos tarkemmin asiaa ajattelee, näinhän se oli.
Vanhempien sana oli laki, eikä sitä kyseenalaistettu, ainakaan ääneen.

Ei ole jäänyt traumoja!

Ensimmäinen satsi tulee karppaajille, harppaajille, hörppääjille, ja muille henkilöille, jotka rimpuilevat “tiedon” viidakossa miettiessään, mitä on sopivaa työntää leipäluukusta sisään.

Lisää tulee sopivan tilaisuuden tullen, kunhan olette toipuneet tästä ensimmäisestä.